Laskutus muuttuu:
Ilmoittautuminen tehdään koko talvikaudeksi yhdellä kertaa, ilmoittautumisen yhteydessä maksetaan elo-syyskuun harjoitusmaksu. Syyskuussa vaihdetaan kuukausilaskutukseen siten että syyskuussa maksetaan lokakuun harjoitusmaksu jne. Harjoitusmaksu on vuosimaksu, joka on jaettu yhdeksään (9) yhtäsuureen osaan elo-huhtikuun laskuille.
Jäsenmaksu maksetaan kerran kalenterivuodessa. Mikäli et ole vielä seuran jäsen, valitse valinnaiselta laskuriviltä jäsenmaksu mukaan laskulle.
Uimakoulupaikka siirtyy automaattisesti myös syksyyn 2027, samassa ryhmässä, jossa lapsi on ollut keväällä 2027.
Jatkouimakoulun tasovaatimuksia ovat alkeisuinnit 10m (selkä, rinta, myyrä), vuorotahtipotku, hyppy uintisyvyiseen veteen, liuku pinnalla 3m, esineen sukellus rinnan syvyisestä vedestä. Edelliset olisi hyvä osata jatkouimakouluun tullessa. Uimakoulussa suoritetaan SUH:n harrastusmerkki. Jatkouimakoulu on suunnattu 5-7 -vuotiaille lapsille. Ryhmässä harjoitellaan liukuja, uintipotkuja, esineen sukeltamista pohjasta, käsilläseisontaa, hyppyjä sekä myyrä- ja alkeisselkäuintia. Ryhmä käy aina välillä tutustumassa isoon altaaseen. Tavoitteena on oppia uimaan yhtäjaksoisesti 25m. Ryhmä on hyvä jatkumo Alkeisuimakoululla, mutta Alkeis-ryhmän käyntiä ei vaadita.
Ison altaan ryhmissä harjoitellaan koko tunti isossa altaassa. Käytössä on pohjapalkkeja, joilla saadaan osa altaasta madallettua siten että lapsilla on levähdyspaikkoja, joissa jalat ylettyvät pohjaan
Peruutusehdot:
Kurssille ilmoittautuminen on sitova. kolme viikkoa ennen kurssin alkua tehdyt peruutukset hyvitetään kokonaan, sen jälkeen suoritetusta peruutuksesta veloitamme 30€ toimistomaksun. Uimakoulupaikan peruuttamisesta tulee ilmoittaa Kurssivastaavalle (kurssit@uita.fi). Mikäli peruutus tehdään kesken laskutusjakson, hyvitetään vain jäljellä olevat täydet kalenterikuukaudet. Jälkikäteen ilmoitettuja peruutuksia ei hyvitetä. Esimerkiksi lokakuun 30 päivään mennessä voi perua uimakoulun siten että joulukuuta ei enää laskuteta. Sairastapauksissa hyvitämme vain täydet kalenterikuukaudet sairaslomatodistusta vastaan.
Force Majeure ja muut ehdot: Mikäli kyseessä on ylivoimainen este, Force Majeure, tai Uinti Tampere ry:stä riippumaton este järjestää harjoituksia, ohjaustoimintaa tai kilpailutapahtumia, ei maksettuja harjoitus- ja osallistumismaksuja palauteta. Pakottavista syistä Uinti Tampere ry:llä on oikeus peruuttaa harjoitukset ja tapahtumat tai siirtää ne myöhempään ajankohtaan.
Ennalta arvaamaton tapahtuma voi olla esim. veden likaantuminen, joka estää altaan käytön asiakkailta ja kurssilaisilta kyseisenä ajankohtana.
Lisätietoja kurssitoiminnasta saatte kurssivastaavalta 050 5959827 tai viikonloppu päivystäjätä (la ja su) 050 3308593